Ahdistus kropasta on kasvanut aivan älyttömän suureksi. Kaikki ystäväni ovat minua laihempia. Heillä on lihaksia ja hyvä kunto. He ovat kauniimpia. Heille menevät pienemmät farkut. Minä tursuan kaikista vaatteista ulos. Heitä pyydetään kameran eteen. Heitä kehutaan kauniiksi ja upeiksi. He kehuvat toistensa ulkonäköä. Minusta ei sanota sanan sanaa. OLEN RUMA. Olen se rumin ja ällöttävin ja kamalin ihminen. Ystäväni ovat muiden mielestä upeita. Minä vain olen. En edes ole mitään. He eivät halua viettää aikaa kanssani. Ystäväni pärjäisivät ilman minua. Heillä olisi paljon parempi ilman minua. KAIKILLA OLISI PAREMPI ILMAN MINUA.
Eräs ihminen on kiinnittänyt huomiona näiden viime päivien aikana. Onko minulla mahdollisuus? Ainakin juttua riittää. Hän on erilainen ja siksi ihana. Onko meillä mahdollisuutta? Minulla on tunne, että tarvitsen sinua. Ystävilleni en voi mitään kertoa. Haluan olla varma ennenkö kukaan saa kuulla mitään. HÄN ON IHANA!
Ystävilläni on liikaa murheita, perheelläni vielä enemmän. En minä voi kertoa todellisista tunteistani. Minun täytyy olla vahva ja elämäniloinen. Todellisuudessa olen heikko ja kuolemanväsynyt. Viiltely on taas riistäytynyt käsistä. Kun saavutus ilman viiltelyä on viisi päivää. Eihän minulla ole ongelmia... Valitan vieläkin turhasta. Vain yksi ystävä ymmärtää _täysin_ mitä käyn läpi. Hän on korvaamaton tuki. En kuitenkaan halua rasittaa häntä liikaa, hän on superrakas<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti