Mä mietin monta tuntia ja vihdoin jaksoin raahautua keittiöön syömään. Mutustelin banaanin, söin mandariinia. En kokonaan, koska niiden palasten ''siistiminen'' oli liian vaivalloista.

Pitäis kai olla tyytyväinen kun on lähes täydellinen leiriviikonloppu ollut takana. Mutta en mä vaan... Mä en jaksa hymyillä enää. En jaksa puuhailla kotona. En jaksa tehdä rästiläksyjä. En vaan jaksa. Enkä mä ole laiska. Oikeestaan en vaan pysty.

Tuntuu siltä kuin roikkuisin jonkun kielekkeen reunalla. Vaan yhden sormen varassa. Se sormi ei kannattele enää kauaa. Putoan.