Pitäisi putsata meikit. Puhdistusliinat ovat kahden metrin päässä. Mutta kun en mä vaan jaksa. Tuijotan ruutua tuijottamatta mitään. Muistot putkahtelevat mieleeni niin hemmetin kipeinä. Rintaa pistää. Yövaatteet ois kai hyvä pistää päälle. Kello yksi neljäkymmentäkolme.
Yritän olla pelkäämättä. Mutta kun se saakelin mieli ei vaan toimi niin. Kun yrittää olla pelkäämättä mitään, alkaa ajattelemaan kaikkea ja yhtäkkiä pelkääkin vielä enemmän. Sängystä nouseminen on mahdottomuus. Mutta kun ne meikit pitäisi putsata. Kello yksi neljäkymmentäviisi.
Niskat ovat jumissa. Niin myös selkä ja hartiat. Särkylääkkeetkään ei enää auta, eikä lämpötyyny. Kun mä nousen, tunnen sellasta kipua ja särkyä, että voisin jäädä ikuisesti peiton alle makoilemaan. Mutta kun se on se juttu joka aiheuttaa sitä jumia. Kello yks vitun nelkytäkuus.
Tekis mieli nostaa toi pyyhe tosta lattialta joka on siinä lojunut eilisestä asti. Mutta kun se on vaan niin ylitsepääsemättömän hankalaa. Vasenta sääreä särkee. Oon selvästi hajottanut sen eilen. Enkä edes tiedä miten. Minuutit vaan matelee. Miksen mä ole saanut otettua melatoniinia viikkoihin? Miksen mä malta mennä nukkumaan vaikka se on se ainoa hetkellinen stressitön aika päivästä? Kello on yksi ja neljäkymmentäyhdeksän.
Yritin siivota viikonloppuna. Epäonnistuin aika huolella. Uuden pussilakanan sain laitettua. Ilman aluslakanaa oon nukkunu tän viikon. Ei vaan pysty. Soitinkin on lattialla aika suojattomasti. Se ei edes ole vielä mun. Toivon vaan etten tuu astuun sen päälle. Kello on yhdeksää vaille kaksi.
Pitäisi kai muistaa syödä. Mutta en mä ole päässyt nousemaan tästä sängystä sitten iltaseitsemän. Liian vaivalloista. Tunnen olevani kuin joka pölypallero nurkassa. Oon vaan kuollutta ihosolukkoa. Huoneeseen kannettu imurikin muistuttaa siivouksesta. Alan tulla heikoksi. Kello on yks ja viisikytneljä.
On vaan hemmetin tyhjä olo. En mä tunne mitään. Paitsi särkyä. Ja tietty kipua. Valo paistaa suoraan silmiin mutten jaksa vaihtaa asentoa. Yliarvostettua touhua sellanen. Rippiristin lukko on väärinpäin. Mutta en mä sitäkään jaksais suoristaa. Turha vaiva. Kello yksiviisikymmentäkuusi.
Ehkä mä yritän nukkua. Tai jaksaa käydä vessassa. Tai vihdoinkin pestä ne meikit. Vaihtaa yöpaidan. Tai vaan olla ja tuijottaa kaukaisuuteen. Mutta en mä tunne mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti