Sain tänään otettua melatoniinit. Sain su-ma välisenä yönä selitettyä lähes elämäntarinan ystäville. Ja ne vihdoinkin ymmärsi. Ymmärsi edes osittain miks tunnen näin. Miks olen tällänen. Miks käyttäydyn näin.
Oltiin viidennellä luokalla. Meillä oli yökylävappubileet kavereiden kanssa. Kaikki meni hyvin kunnes tuli aamu ja piti alkaa siivoamaan. Kaikki oli vähän huonolla tuulella ja ilmeisesti oli ollut kavereiden kans jo jotain pientä kränää. Mä katselin mun kynsiä samalla kun mietin mitä alkaisin siivoamaan.
''DIIVA KATSELEE KYNSIÄÄN''.
Se oli sillon niin liikaa. Siskoni oli tullut hakemaan minua mönkijällä kaveriltani. Minä kuitenkin suuttumisreaktiona lähdin juoksemaan pihalle, tielle ja kohti kotia. Tunnetusti kuntoni on aina ollut järkyttävän huono ja kyseiset kaksi tyttöä saivat minut kiinni. He ottivat käsistäni kiinni ja alkoivat raahata minua takaisin ''juhlapaikalle''.
Tietynlaisena ahdistusreaktiona, kaksi yhtä vastaan-tilanteessa, aloin rimpuilemaan pois. Voimani eivät kuitenkaan riittäneet irti pääsemiseen. Aloin potkia tyttöjä nilkkoihin ja lopulta kun sain toisen käteni irti, löin toista käsivarteen. En nähnyt muuta keinoa päästä irti otteesta. Minua ahdisti liikaa.
Pelästyin mitä olin tehnyt ja tyttö jota olin lyönyt suuttui (tottakai). Sisko yritti selvitellä ja rauhotella tilannetta. Juteltiin vähän aikaa ja lopulta sovittiin. Lähdin helpottunein mielin kotiin.
Seuraavana koulupäivänä menin tervehtimään ystäviäni koulun pihalla. Kukaan ei vastannut tervehdykseeni. Tuntui kuin keuhkoistani olisi isketty ilmat pihalle. Tyttö jota olin lyönyt, oli käännyttänyt koko koulun minua vastaan. Riidan sopiminen oli vain esitystä isosiskoni edessä. Kaikki katsoivat kylmästi minua. Raivokkaasti. Siitä päivästä alkoi noin kuukauden mittainen eristäminen. Mulla ei ollut ketään. Eikä opettajat huomannu mitään (vaikka koulussa olikin vain 24 oppilasta).''
Olisin voinut hoitaa tilanteen toisinkin. Antanut niiden raahata mut sinne sisällä. Mutta sillon mä en ollut vielä alistunut. Mä pidin puoliani. Silti en vielä useampaan vuoteen tajunnut, kuinka tanssin niiden tyttöjen pillin mukaan. Hävettää tuo väkivaltaisuus. Mä menin paniikkiin.
Ajattelin alkaa kirjottamaan ''tarinaa'' mun elämästä tälläsinä pieninä pätkinä. Näitä asioita on pakko saada jotenkin käsiteltyä ja koska en pysty puhumaan ammattiauttajille kun ei niitä aikoja saa niin olkoon tää se väline.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti