Welcome to my life...

Tänään tunsin olevani näkymätön liiankin monelle ihmiselle.

Mä en edes tiedä että miks niin kipeesti haluan ihmisten 

huomaavan mut. Ehkä siinä on se, että jos ne näkee mut

nii se tarkottaa että oon elossa.

Mä oon ku kaks täysin erilaista ihmistä:

ilonen ja alkuperänen minä, angstinen ja sekoileva minä.

Ne kaks ihmistä taistelee kokoajan mun pään sisässä.

Joskus haluaisin et ajatuksiinki sais volume nappulan.

(Jos joku joskus keksii siihen keinon niin ylistän sitä koko loppuelämäni)

<3: Pieni Runotyttö

P.S. Oloa ei helpota tää haava joka alkaa vaikuttaan hetki

hetkeltä enemmän tulehtuneelta D:

You lost me...

En halua aukasta silmiä, en niitä halua sulkea.

Painajainen pyörii pääs unessa ja valveilla.

Tunnen että mun jalat pettää ja putoan.

Tähän kylmyyteen ja kipuun vajoan.

Sä osaat sanoa ne oikeat ja kauneimmat sanat.

Sä näät millon mä oon onnellinen, millon ei kanna jalat.

Nukahdetaan molemmat kerrankin rauhassa.

Nukahdetaan molemmat, nähään nukkumatin maassa.

Sä kerroit mulle että unelmoin liikaa kokoajan.

Mä näin silti selkeästi. Mä näin sen pahan kasvavan.

Istun yksin kotona ja tuijotan seinää.

Mä nään jotain mitä muut ei nää.

Katoan. Vajoan. Haavat uudestaan avattu.

Sopeudun. Naamioidun. Mun kohdalla kaikki on salattu.

<3: Pieni Runotyttö

Black star..

Mä oon syöny tänäänkin ihan liikaa.

Mä en pysty enää lopettamaan ja se ällöttää mua.

LÄSKIläskiLÄSKI. Niin ne huutaa mun perään.

Sä oot laiska, paska, saamaton. Tyttö yritä edes.

Oot idiootti, itsekäs, ruma ja hirveä.

Mua ei sais päästää oleen yksin kotona. 

Mä haluaisin kelvata itselleni, mutta se ei onnistu.

Aina on se pieni ääni pään sisällä kuinka huono

ihminen oon. Mä oon huono siinä, tässä ja tossa.

Mä oon ollu huono ja tuun aina olemaan. 

MÄ EN KELPAA.

Blaablaablaa, mun pää oikeasti räjähtää.

Liian huono, liian huono.

Eilen tuijotin itseäni peilistä varmaan 15 minuuttia.

Mä tuijotin mun silmiäni. Ja se peilikuva

hymyili ilkikurisesti ja ylimielisesti.

Oon muuttumassa taas. Muuttumassa hirviöks.

Mä haluaisin vetää kunnon kännit, nyt ja heti.

Mä oon elämän virtaan eksynyt matkailija. 

Se tyttö ilman vedenkestävää purtea.

 Sä sanoit että meillä ois energiaa ja aikaa enemmän.

 Mä uskoin sua ja putosin liian kovaa.

<3: Pieni Runotyttö

Stay strong...

Tänään ylitin itseni ja sain puhuttua syömishäiriöstä

luokan edessä. Mä en hakenut sillä huomiota, vaan

halusin kertoa asiasta joka on henkilökohtainen

eikä vaan yleistä lätinää. Ja kyllä, mä olen kerrankin 

ylpeä itsestäni! Oli älyttömän helpottavaa ku sai

sanottua: ''arvostakaa teidän terveyttä, te ootte

täydellisiä just sellasina ku te ootte''.

Välillä mua ahdistaa niin paljon ettei kyyneleitä

pysty pidättään edes koulussa.

Joskus oon taas niin onnellinen, että tuntuu

että voisin huuta ja pomppia ja nauraa 

ja ELÄÄ. Oikeestaan sitä mä teenkin kun

mulla on hyvä hetki.

Ekaa kertaa tässä kuussa tuntuu että kaikki tulee

kyllä muuttumaan parempaan. Viikonloppuna

nauroin niin paljon että mä haluan tavoitella elämää

entistä enemmän.

Pelkään mun ajatuksia, pelkään yksinoloa.

Pelkään iltaa, pelkään aamua.

Pelkään itseäni, pelkään lihomista. 

Pelkään tätä hetkeä, pelkään huomista.

Pelkään että hukun mun ajatuksiini.

Mutta hei, kaikki nää ihanat ihmiset pitää mut täällä,

pitää mut hengissä, pitää mut kiinni onnessa<3

Mulla on hemmetin vahva ystävä. Se on ihana.

Joka ikinen kivuton päivä on askel kohti terveyttä.

Susta on tullu mulle mielettömän tärkeä tosi lyhyessä

ajassa. Sä oot mun pikku soturi. Sä olet kaunis<3

Ja hei SATA!!

<3: Pieni Runotyttö

Nää biisit on sulle!<3

Sunday morning...

Tää viikonloppu on ollu ihan mahtava:

sekoilua, bändikonsertti, ruokaaruokaaruokaa,

sekoilua, naurua, dataamista, in time<3...

Mä oon saanu olla lähes vapaa näistä

ajatuksista ja 2 vuorokautta on oikeesti

mulle jo todella paljon! 

Tänä aamuna heräsin ja väsynyt mieli sai 

aikaan ahdistuksen ja stressin tulevasta koeviikosta.

Mun on pakko lukea, mun on pakko parantaa.

Mun on pakko puskee eteenpäin,

mun on pakko opiskella ja raataa.

Olis pitäny alottaa lukeminen ajoissa.

Miks oon näin tyhmälaiskasaamaton?

Voi kumpa ajan vois pysäyttää niin, että

pystyisin lukemaan täydellisesti mutta siihen ei kuluis

yhtään aikaa. Luulen että moni muukin innostuis tästä

ideasta. Joku on saattanu tehä uudenvuodenlupauksen,

että alkaa panostamaan kouluun. Huoh, not gonna happen.

Oon aivan hullun väsyny, mutta oikeesti oon nauttinu

tästä viikonlopusta täysillä! Tää on ELÄMÄ.

<3: Pieni Runotyttö

Etsin sanojasi

Niitä sanoja joita ei voi kuulla

Etsin sun silmiäsi

Niitä jotka pysyvät kiinni 

Maailma kulkee ohi pikakelauksella

Samalla se aika matelee

Mun aika kuluu kokoajan

En tiedä mitä teen

Sairaan kaunis ja sairaan ruma

Tää maailma on sekasin

Liian moni ihminen vajoaa

Moni hukkuu humalaan

Kahleet käsissä....

Eilen mulla oli tosi huono päivä.

Mä jotenkin tunsin vihaa, masentuneisuutta,

ahdistusta, stressiä, väsyneisyyttä...

Eikä mulla ees mitään tiettyä syytä ollu.

Tänään mä valitsen onnellisuuden.

Tätä päivää oon oottanu jo pitkään.

Noi kaks pupusta tulee meille<3

Tiedossa sekoilua ihan hulluna.

Tänään mä aion pyristellä mun kahleista irti.

Antaa asioiden mennä omalla painollaan.

Te ootte mulle sellasia auringonsäteitä

ettei pilvetkään niitä voi kokonaan peittää.

Te ootte mulle valo<3

<3: Pieni Runotyttö

Kuljen kahleet käsissä.

Elämää on vielä paljon edessä.

Kuljen näitä katuja.

En usko niiden satuja.

Istun ja tuijotan seinää.

En enää tiedä mitä pelkään.

Silmät suljen ja kaiken unohdan.

Kerran edes ajoissa nukahdan.

I've lost myself again and I feel unsafe...

Tää päivä on ollu yhtä härdelliä, ainakin mun pään sisällä.

Aamu alko ah, niin ihanalla tavalla: pyörryin.

Sen jälkeen olo on ollu koko päivän vähän outo.

Koulun jälkeen söin pizzaa, kääretorttua,

kakkua, keksiä.... Sen voin sanoo, että ainakin

osaan syödä ihan hiton paljon!

Mulla on lähes kokoajan ihan älyttömän kylmä.

Mun sormet ja kädet muutenkin välillä sinertää.

Mä oon aina ollu sellanen vilukissa. Lumesta tykkään,

mutta kylmyyttä vihaaaaan.

Aivan liikaa ajatuksia. Hapuilen vailla sanoja.

Mä katoon päivä päivältä ja hetki hetkeltä näyn enemmän.

Kaikki on helpompaa väkijoukossa. Yksin ollessa pelkään

itseäni, pelkään elämää. Liikkeellä olo väsyttää ja samaan

aikaan piristää. Päässä miljoona ja kymmenen ajatusta.

Oon aivan liian väsynyt tällä hetkellä.

Silti en saa unta iltasin kunnolla.

Tai kyllä mä saisin ehkä unta jos

mua ei stressais tekemättömät koulujutut niin paljoo.

Joulun jälkeen kaikki on menny niin päin jtn

koulussa, ettei mikään enää tunnu miltään ja samaan

aikaan tuntuu ihan liikaa.

Antakaa mulle pari viikkoa niin nukun nää univelat pois.

Mä niiin haluan nukkua, mutta stressi estää sen.

Miks en osaa tehä koulujuttuja ajoissa?

Miks onnistun tekeen kaikesta aina ihan liian

ison numeron? Miksi mä en osaa rentoutua täysin?

<3: Pieni Runotyttö

I hurt myself today...

I hurt myself today

ei tällä kertaa oikeasti
To see if I still feel
I focus on the pain
The only thing that's real
The needle tears a hole
The old familiar sting
Try to kill it all away
But I remember everything

What have I become
My sweetest friend
Everyone I know
goes away
In the end
And you could have it all
My empire of dirt
I will let you down
I will make you hurt

I'm sick and tired of being sick and tired
It's you that I'm missing
It's like my brain is wired up
and there's a glitch in my system
You're like a drug and now my blood won't stop itching
I'm in critical condition
someone let me out of this prison

Mä en voi nytten luovuttaa.

Mä pystyn kyllä. Mä pystyn siihen.

Mä syön kerrankin hitto kunnolla.

OIKEASTI.

Mä elän ja hengitän ja nauran.

Ja vaikka mun pään sisällä on yhtä sekasortoa

niin mä elän ELÄN elän.

Mä itken onnesta. Tää kaikki onnistuu vielä.

Lupaan sen itselleni, lupaan sen muille.

Tää tyttö ei luovuta. Kuljen vaikka rajumyrskyn

läpi. Ja mä selviän SELVIÄN selviän.

Tätä se on oikeasti. ELÄMÄ!

<3: Pieni Runotyttö

Fake a smile...

Aivan mahtavan leirin jälkeen

kun tulin kotiin niin nukuin päiväunet.

Näin tosi selkeitä, mutta samaan aikaan

sekavia unia. Mun äiti ja sisko

oli kanssa siinä unessa. Yhdessä

kohtaa mua alko tapahtumien käänteet

ahdistaa liikaa ja ekaa kertaa elämässäni

pystyin unessani päättään, että pystyn heräämään.

Se oli tosi pelottavaa, kun mä tärisin ja

heiluin unen ja hereilläolon välillä.

Mä meinasin herätä huutaen.

Mä katselen niitä valoja yksin. Sivusta.

Mä en saavuta muuta kuin pimeyttä.

Viikonlopusta jäi mieleen yks aika hieno sanoma:

'' Jos on kaks huonetta, toinen on aivan sysipimeä

ja toinen on valoisa. Jos niiden kahden huoneen välissä

on ovi ja se ovi avataan niin se pimeys täyttyy

valolla. Valo ei täyty pimeydellä''

Mä olin tänä viikonloppuna ihan oikeasti onnellinen.

Mä nauroin, mä hymyilin ja se piilotti sen kaiken

kivun jonnekkin pois, pimeyteen.

Nyt kotona istun tuolilla ja tuijotan seinää.

Tervettä taas, ihan hemmetin tervettä.

Mutta sen sanon, että en muista koska oisin

pystyny elämään noin onnellisesti, rauhallisesti.

Mä haluan, etten huku hälinään.

Mä haluan että mulla on ääni joka kuullaan.

Mä haluan elää ja uskaltaa.

Mä tuun sen vielä saavuttaan!

<3: Pieni Runotyttö

Failure

Musta tuntuu että teen aivan kaiken väärin.

Mä en menny orkesteriin tänään, koska

stressas liikaa. Sain kuulla että sain matikankurssista 4!

En päässy uusinnastakaan läpi. Mikä hemmetti

mua vaivaa?!? Istuin sen kurssin sitten aivan

turhaan, stressasin, itkin ja ahdistuin liikaa.

Ja tuloksena tämä: 4.

Mä vien ihan liikaa ihmisiltä sitä onnellista

ja huoletonta aikaa. Mä heitän kaiken yhteisen

ajan hukkaan tällä mun tunteellisuudella.

En muista koska viimeks mun pää on

ollu näin sekasin, umpisolmussa.

Mun pää räjähtää. Varokaa vaan.

Tää on niin jäätävää.

Anteeks.

I won't let you go...

Kokoajan oon jotenkin todella väsynyt.

Mun täytyy saada unirytmi kohilleen,

jotta tää elämä lähtee taas oikeille radoille.

Mä tiedän, että tosi iso osa tästä mun

stressistä ja ahdistuksesta johtuu

väsymyksestä.

Musiikki pelastaa mut joka kerta.

Kun mä kuuntelen hyvää musiikkia,

niin se rauhottaa mua.

Musiikki on mulle elämä.

En oo hyvä soittamaan enkä laulamaan,

mutta mä nautin siitä.

Oon samaan aikaan onnellinen

ja samaan aikaan epätoivonen

kun nään sen yhden.

Miks mä ihastun niin helposti?

Varsinkin niihin ihmisiin joita en

tuu koskaan saamaan.

Tälle vuodelle on luvassa niiiiin monta juttua joita

odotan ihan malttamattomana. On uv, himym ''talon altistaminen

kolmelle hosulille'' yökyläily, äiti-tytär risteily, Rooman

matka.... Niin paljon asioita joita en halua missata!

Mä otan nyt sellasen asenteen, että vaikka

tulis mitä niin tästä vuodesta tulee silti aivan paras.

Mä uskon et siinä tummimmassakin pilvessä on

jotain hyvää. Se tumma pilvi tua painostavan

tunteen mukanaan. Mutta jossain vaiheessa

alkaa satamaan, ja painostavuus lähtee pois.

Se lähtee niiden vesipisaroiden mukana pois.

Sade puhdistaa ja se antaa mahdollisuuden uuteen alkuun.

Tällä hetkellä mä seison sen tumman, painostavan pilven alla.

Ja mä tiedän, että se sade joskus vielä tulee.

Sillon kun se tulee, niin mä oon sataprosenttisesti

valmis ottaan vastaan huomisen.

Mä olen silloin valmis elämään.

<3: Pieni Runotyttö

This feeling I can't take no more...

Tän päivän tunnelmia:

Iloa, haikeutta, ihastunutta,

ällötystä, ahdistusta, levollisuutta,

itkua, naurua, onnellisuutta....

Ei oo ihmekkään et pää on vähän sekasin.

Mun ääni värisee kun mä puhun.

Mun sanat on paperinohuita.

Mulla on kylmä lähes kokoajan,

untuvapeitto on ihana.

Sen alle vois jäädä nukkumaan

ees pariks päiväks.

Jee, katoin pari jaksoa himym:iä.

(how i met your mother, oiskohan suomeks Ensisilmäyksellä?)

Toi on ehkä parasta hömppää ikinä.

Mä söin suklaata ja katoin tota

ja nauroin ja nauroin.

En yleensä kato hirveesti mitään sarjoja,

mutta tää on kyllä ihan huippu mun mielestä.

Minä. Laitan tän kuvan tänne tsemppaamaan

mua itseäni. Mä tiedän, että mä en aio kärsiä

tästä. Mä yritän riuhtoo itteeni irti niiiiin paljon.

Ja mä tuun viel pääseen täysin vapaaks.

<3: Pieni Runotyttö

Nää sanat!