Äiti: '' ootko syöny välipalaa?''
Minä: ''ööäää, en'' (tosiasias sain jäätävän
ahmiskohtauksen tänään päivällä)
Äiti: ''sun pitäis oikeesti syödä ku oot noin
heiveröinen''.
Siis mitä vitsiä? Miks äidin täytyy keksiä
jotain tollasta sillon ku oon alkanu lihomaan!
Mä syön enemmän kun ennen sairastumista.
En oo koskaan painanu näin paljon.
Sit se kehtaa mennä sanomaan että oon heiveröinen.
Ungh, LÄSKI mä oon.
Tän päivän saldo: ahmimiskohtaus ja siitä
jonkunnäkönen paniikki/ahdistuskohtaus.
Havahduin lattialta itkien ja henkee haukkoen.
Ei ihan normipäivä mulle.
Mun mieli pelottaa mua. Iltasin se keksii
kaikkia juttuja jotka sais mut pelkäämään
pimeetä. Puoliunessa mun täytyy sytyttää
valot ja vielä varmistaa ettei mun huoneessa
oo ketään. Sitten taas piristyn kun valot syttyy.
Tää olo tuntuu välillä pahemmalta kun mitä se
on koskaan aikasemmin ollu.
Mua pelottaa et putoon siihen kuiluun
jonka reunoilla oon roikkunu jo liian pitkään.
Alan väsymään tähän kaikkeen.
Mulla on todella yksinäinen olo.
Se yks ihminen saa mut aina hymyileen.
Se on niin ihana että itkettää.
Ja mä vaan istun yksin ja itken.
<3: Pieni Runotyttö
p.s. mulla on kuitenkin jonkun verran lukijoita,
niin voitte linkata omiakin blogeja. Tykkään lueskella.
kyllä, linkkaan tän biisin täällä jo toista kertaa.
Tää nyt vaan sattuu oleen liian hyvä biisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti