Pää hajooo. Just nyt. Kännissä on hyvä olla
maanantaina, jägermeister on kyl hyvää.
Tekee mieli viiltää, viiltää, antaa sen veren
valua. VIILLÄ.
Ahdistaa, en saa rauhaa mun ajatuksilta.
Bussimatka tänään:
Oon ihmisille näkymätön. Ne ei nää mua
vaan katsoo suoraa mun lävitse, ihan kun mua
ei olis ollenkaan olemassa. Pahempaa kuin
muu, on olla näkymätön kun tarvitsee tulla
huomatuksi, autetuksi. Se satuttaa. Se viiltää
sun ranteeseen haavoja. Sillonkin ihmiset
huomaa sen veren, mutta ne ei nää sua.
''Yöllä linja-autossa yksi väsynyt matkustaja.
Huuruisesta ikkunasta katsoo vaihtuvat maisemat..''
Haluan matkustaa bussilla kesäyönä. Täällä maailmas
jossa asfalttitie naarmuttaa polven ja tuhka peittää
taivaan, ei oo helppoo hengittää. Aurinko paistaa
ja pakkasesta huolimatta mun päivä on ihan hyvä.
Mutta kun ilta saapuu, niin se ahdistaa.
Pimeys ajaa mut nurkkaan. Oon kuin ahdistettu
eläin häkissä. Pimeä talvi vois jo väistyä.
Joo, isä vaan haukkuu mua. Teen aina kaiken
väärin. Se ei löydä musta mitään hyvää, korkeintaan
sen että tein eilen marjapiirakan. ''hyödytön, laiska,
vastuuntunnoton, huono, tyhmä, idiootti..'' Kumpa isä
viel joku päivä sais selville kuinka se satuttaa mua.
<3: Pieni Runotyttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti