Muttet kuuntele muita, kuin sitä yhtä, joka käskee painuu alemmas ystäväin ja se kaiken sulta syö ja heti perään vielä lyö ja sanoo sä pystyt parempaan.
Sä haluat pois, kun et pystykään, kaikkeen mitä pitää yrittää.
Koin hennon otteen, näin väsyneen kehon. Pelkäsit liian, liian paljon ystäväin. Olit kaunis kuin tiikeri, jonka raajoja koristi viivat viivojen perään.
Ja mä tahdon uskoa, et ois vielä toivoa, joka aamu kun herään.
SÄ HALUSIT POIS, KUN ET PYSTYNYTKÄÄN KAIKKEEN MITÄ PITI YRITTÄÄ.
Kai sitä täytyy myöntää: mua pelottaa. Pelottaa tää olotila. Se kuiskii mulle, että vielä muutama kilo pois ja oon kaunis. Mutta samalla on se ääni, joka muistuttaa siitä, kuinka väsynyt minä ja kroppa ollaan. Että ollaan nuhjusia banaaneita hedelmäkulhon pohjalla. Eikä nahistuminen auta. Se vaan pahentaa siitä. Se nahistuminen pelottaa ja kiehtoo samaan aikaan.
Mikä mussa on vikana? Miks en vaan vois hyväksyä itseäni tälläisenä kuin olen? Antaisin kilojen tulla takas ja ehkä sitä myötä myös energian ja voiman?
Tänään mua ahdisti, kun paino oli aamulla 200g, _200 vitun vaivasta grammaa, korkeampi. Ja sitten en syönyt moneen tuntiin. Eikä se ollut kivaa, mutta en osaa enää syödä normaalisti. Käyttäytyä normaalisti. Hymyillä normaalisti.
Odotan huomista (tai tätä päivää). Siitä voi tulla mitä vaan.
Ja mä tahdon uskoa, et ois vielä toivoa, joka aamu kun herään.
Täytyy hitto vie päättää, että selviytyykö tästä ite, ottaa kunnon asenteen ja selviytyy. Vai hakeeko apua ja kestää perheenkin reaktion. Mutta saa sitä apua. Ja ottaa kunnon asenteen.
Ja mä tahdon uskoa, et ois vielä toivoa, joka aamu kun herään.
Sä tarvisit lomaa. Semmosta lomaa jossa kukaan ei arvostelis. Ymmärtääkseni et saa levätä ees kotona kun siellä ei hyväksytä sua semmosena kun oot. Ois varmaan hyvä hakee apua jostaan vaikkei se kaikkia mielkytäiskään sillä sun oman olotilan pitäs olla tärkeempi ku kenenkään muun mielipiteen. Mut tää on vaan mun näkemys asiasta. Voimia.
VastaaPoistaVoi kumpa asiat olis niin yksinkertasia! Mun porukat on kyllä ihania, mutta ne näkee asiat niin eri kantilta. Helpommin otan kaiken itseeni niiden sanoista kun en riitä itselleni. Ehkä otan niiden sanat vaan liian negatiivisesti?
PoistaHelposti myös uskottelen itselleni olevani täysin kunnossa, vaikka menisin ihan äärirajoilla. Armon antaminen itselleen on hankalaa (lähes mahdotonta) etenkin näin abivuotena, joka kuitenkin vaikuttaa paljon omaan tulevaisuuteen.
Kiitos joka tapauksessa kommentista <3. Muistathan myös, että mun elämässä on paljon muutakin kuin nämä ajatukset. Tää on vain ajatusten purkua, pelottavia ajatuksia tietysti. Mutta se ei tarkoita ettei välillä menisi paremmin. Jos oot joku tuttu niin tuu rohkeesti jutteleen jossain :)
Rankkaa tekstiä... En tiedä tavoittaako täältä sinua, jos olet se ketä etsin. Joulu, Chicago, kohtaaminen kassalla!
VastaaPoista