Olit kaunis kuin tiikeri jonka raajoja koristi viivat viivojen perään

Ja taas sä isä satutit mua henkisesti. Aluks huusit, kun patterit ei ollu häkämittarissa eikä palohälyttimessä. Joo, turvallisuusriski. Mutta mulla ei ollut mitään hajua et oisin ne ottanu pois. Kai oon ollu liian väsyny.


Anteeksi, kun en tajunnut laittaa erilaista ohjelmaa kuivausrumpuun. En tajunnut, että siellä oli kauluspaitoja. "En mä aina osaa huomioida kaikkee". "kyse ei oo siitä vaan siitä, että osaisit hitto edes kerran huomioida jotain. Mutta ei, et vaan osaa. Kokoajan sun perään täytyy kattoo".


SÄ ET OSAA. Niimpä tietysti. Tiedän, että oon ollut tänään huonolla tuulella. Mutta siihen on syy. Nukun huonosti, oon nukkunut mummun kuoleman jälkeen niin huonosti että sekin itsessään jo itkettää. Tein seitsemän tuntia koulujuttuja. _seitsemän tuntia_. Ja mä en muka osaa ikinä mitään. Ei mua haittais jos oisit näin sanonut vaan kerran. Mutta tätä on jatkunut jo monta vuotta. Hyvinä päivinä oot maailman ihanin isä. Mutta liian usein sä poljet mut lyttyyn.


Kyllä. Tiedän, että olen huono. Etten osaa mitään. Oon ihan paska.


ja taas mä sorruin.


Eikä terapeutista oo kuulunut kuukauteen mitään. Enkä mä enää laita teille viestiä. Hitto vie kun sekään asia ei edisty mitenkään.


Vihaan tätä kaikkea. Todellakin vihaan. Vihaan niin paljon, että söin maailman parasta mutakakkua vähemmän kuin oisin tahtonut.


Käteen sattuu ja kyyneleet sumentaa silmät. En tiedä mitä tehdä. Ihan todella yritän kaikkeni tehdä. Oon pistänyt kaiken energiani jotta tää tilanne parantuis. Mutta ei. En osaa sitäkään. Teen tänkin väärin.

Oon sulle vain historiaa...

Niin. Sä olet poistanut mut arkistoista, blogistasi, mielestäsi... Elämästäsi. Annan sen tapahtua, koska ansaitset parempaa kuin mitä pystyisin koskaan olemaan.


On hankala katsoa kun nautit. Olet sen ansainnut ja samalla häpeän itseäni. Hitto vieköön ansaitset olla onnellinen.


Mulla ei ole ketään. On vain historia ja kaukainen tulevaisuus. Ei ketään halaamassa tai antamassa hyvänyönsuukkoa.


En saisi itkeä ja valittaa, itsehän tein valintani. En mitään menis muuttamaankaan. Tekisin kuitenkin samat virheet myöhemmin.


Juon humalanhakuisesti. Poltan tupakkaa. Kukaan ei estä, ei tahdo. Tuhoan itseäni päivä päivältä enemmän. Kohta ei ole jäljellä enää mitään.


Joka yö toivon sua vierelleni. Esittäydy siis kuka oletkin. Joka yö toivon sua vierelleni.


Hitto. Olen säälittävä.

zombeja odottaa ulkona

Äiti: "oon kyl sitä mieltä, että eiks yks lämmin ateria päivässä riitä".


Jes. Vihdoinkin asiaa. Vaikka sorruinkin tänään syömään karkkia (ja ostamaan askin tupakkaa), on vihdoinkin sellanen olo, että pystyn tähän.








Oikeasti tahtoisin vain jonku estävän. Haluaisin jonkun huomaavaan, mihin ajatuksiin olen taas menossa. Tahtoisin halin. Ja tahtoisin kuulla, että kelpaan.


mutta ei, liian iso.

ja taas mä syön liikaa...

Taas mä söin liikaa...


Oon hemmetin väsynyt. Tahtoisin liikkua, muokata kehooni. Saada sen näyttämään edes siedettävältä, ei näin oksettavalta. Mutta en vaan jaksa. Makaan illat ja yöt ja aamut sängyssä ja toivon vaan haihtuvani pois. Väsyttää, mutten saa unta.


"Hei, ruvetaanko lesboiks?". Oivoi. Sun kanssas voin olla täysin oma itseni. Varmaankaan mikään aihe ei oo kiusallinen. Ja sun kanssas saa nauraa...ja kaataa vedet päällensä...ja riehua koulun katolla. En pärjäis ilman sua. En halua menettää sua ikinä. En voi kuvitella meille koskaan tulevan riitaa. Kuuntelet aina kun on huono päivä. Kuuntelen aina kun sulla on (jos vaan tahdot puhua). Oot mittaamattoman arvokas. Tulevaisuuden ajatteleminen on varmaan aina ollut mulle tosi hankalaa, mutta tulevaisuus kaukana susta ei ees oo mahdollinen ajatus. Kiellän sen. Koska sä oot vaan niin hemmetin kakkapää <3


Ja niin taas tekisi mieli viiltää. Mutta ei, ei ennen syyslomaa. Sisko ei saa huomata.


Ajatukset solmussa eikä kukaan huomaa. Ei ota kädestä, ei kysy mitä kuuluu.


Varjo. Unohdettu. Häipyy näkyvistä. Syö kiltisti lääkkeet, joita kukaan ei ole määrännyt. Nousee ylös, yrittää epätoivoisesti piilottaa tummat silmänaluset. Yrittää näyttää pirteältä. Nauraa mukana.

hylättyjen valtakunta...

Miten aina päädyn lukemaan sun blogias. Ne tekstit sattuu niin hemmetisti.


Sattuu tietää, etten luultavasti tuu oleen ikinä kenellekkään tarpeeksi. Koska opin antamaan yhteistä aikaa? Koska opin olemaan jonkun ihastumisen arvoinen? Koska opin taas luottamaan itseeni? "Teoista on kannettava seuraukset". Joo hitto joo. Ladelkaa vielä vähän itsestäänselvyyksiä!


Syrjäsilmällä te katselette, vahditte etten juo teidän mielestänne liikaa. Salaa moralisoitte, tahdotte mun olevan juomatta. Osaatteko te sitten paremmissa rajoissa juoda?


Tää kaikki tuntuu niin pelleilyltä. Pää sanoo ettei kehenkään voi luottaa, paitsi teihin E ja L. Muihin ei, vaikka tahtoisinkin. Ja tuntuu, että tekin hylkäätte.


Itsekeskeinen. Teidän kiertoilmaisut satuttaa, enkä tiedä pystynkö enää ikinä olemaan seurassanne kuin ennen. Huomionhakuinen. Tai sitten on vaan eri ihmisillä eri tavat purkaa asioita. Et osaa kuunnella. Niin, paska ystävä mikä paska ystävä.


Paino on taas noussu. Mikään vaate päällä ei näytä hyvältä. Norsu. Iho on paskassa kunnossa, mieli vielä paskemmassa. Ahmatti. Niin, eikä osaa lopettaa.


Pyytäkää tuliaisia, en saa niitä tuotua. Sanotte, että ette tahdo muuttuvan, mutta sisimmässänne olette eri mieltä. Tunnustakaa vaan, että olen rasite. "Ei tahota sun muuttuvan mut sun pitäis osata tätä ja tätä ja tätä ja olla tätä ja tätä ja tätä...."


Taas pätkä pelkästään minusta itsestäni. Itsekeskeinen paska!!


"Mä häviän ja haihdun pois ja toivon että mua ei ois. Kaikki tuntuu helpommalta niin.


Miten onni korjataan, paremmaksi paikataan? Päästänkö irti kun on huono jaksamaan?
Miten onni korjataan? En pysty nousemaan.
Jos jo kaikki rikki on katoan vaan pois"