Eristäydy..

Tauko ei kestänyt pitkään. 

Pakko oli tulla vähän purkamaan ajatuksia.

Tänään nauroin, olin kavereiden kanssa ja

iloitsin kouluarvosanoista.

Ahdistuin yksin väentungoksessa.

Mua heikotti, itketti ja ahdisti. 

Oli hirveä nälkä mutta yksin

en saa syötyä julkisella paikalla MITÄÄN.

Oli mielettömän paha olla. Onneks

V sattu aluks paikalle ja sen jälkeen K.

Muuten oisin ruvennut itkemään. 

Tahdon käpertyä peiton alle ja laittaa

oven lukkoon (jota ei muuten saa lukittua ollenkaan). Tänä iltana tahdon eristäytyä

kaikista. En tahdo seuraa, haluan olla

yksin. Ahdistus on niin paha, että itken

ja tärisen. Eristäydyn sänkyni pohjalle,

tuntuu kerrankin hyvältä olla yksin.

Voisin eristäytyä moneksi päiväksi. 

It's time to get a break

Oon miettiny tätä jo vähän pidempään, että ehkä 

blogilla ois tauko aiheellinen.

Tää sen takia koska:

A) aika on hyvin kortilla, kiire on lähes kokoajan

B) oon liian väsynyt 

C) liian moni tuttava tietää tästä

D) haluan pitää itsestäni yllä vahvempaa kuvaa

E) tän blogin merkitys on ollut vaan negatiivinen 

kun ihmiset on tullu mua ojentaan näistä jutuista

F) päiväkirja julkisena? Wtf oikeesti

G) tää nyt ei edistä mun selviytymistä 

tästä kaikesta pahasta

H) ei ketään kuitenkaan kiinnosta mun ajatukset, 

joten voin kirjottaa niitä samoja juttuja ihan 

oikeeseen päiväkirjaan

I) yksinkertaisesti tällä hetkellä en voi 

sanoa tän kirjoittelun auttavan mua,

 vaan se pitää mut kiinni vielä enemmän 

tässä kaikessa päähässäkässä

Joten: tauko tulee nyt. En tiedä kauanko se kestää. 

Voi olla että pari päivää, ehkä muutama viikko.

 Mutta jos joku OIKEASTI on kiinnostunut mitä mulle 

kuuluu niin kommenttia saa heittää, 

facebookissa voi jutella. Kiitos! 

-runotyttö- 

I want to run away...

Tää päivä ei oo mennyt yhtään putkeen.

Unohdettu olo. Naurua. Ne puhuu viikonlopusta.

Hehheh, muakin naurattaa aivan vitusti.

Koulussa söin ehkä neljä haarukallista jugurttia.

Eilen mun paino oli laskenu. Pitkästä aikaa, se on

oikeesti laskenu edes vähän. En tahdo syödä.

Kyllä jäätelö menee ja mentokset ja se ja tää 

ja toi. JA hyi hemmetti. Koulussa ruotsin

tunnilla mua ahdisti niin paljon, että tein

ainakin 8 pientä naarmua. Suurinta osaa ei 

huomaa, mutta kahdesta viillosta alko tulemaan

verta. Pelästyin, mun mekossa oli verta.

Onneks kukaan ei huomannu. Pääsin juoksemaan

vessaan putsaan sitä. Sen jälkeen itketti entistä

enemmän. Psykologian tunnin alussa pari  kyyneltä

vierähti poskelle. Eikä kukaan huomannut mitään.

Kyllä mä kestän, niinhän mä oon aina.

Tekstasin typeriä kaverille.

Oon mokannu. Mokannu aivan vitun pahasti.

Yritin tänään oksentaa, mutta se ei onnistunu.

MIKÄ MUA VAIVAA?

Hei, olen Runotyttö, pelkään oksentamista,

mutta silti yritin sitä. Oon täs kahen päivän sisässä

syöny banaania. Puolet oon vaan tunkenu suuhun,

mutta en oo antanu itselleni lupaa nielasta niitä.

Päädyin sylkemään ne vessanpönttöön.

Tänään kuitenkin oon syöny donitsia, jäätelön,

mentoksia... HYI VITTU!

 Olen paska ihminen, myönnän sen.

En osaa hakea apua. En tiedä haluanko edes.

Ammattiauttajat jotka ovat tulleet mun kohdalle

on jotenkin saanu mut ahdistumaan entistä enemmän.

En koe saavani apua mistään. Kavereiltakin menee

jo muhun hermot, tiedän sen. Mulle voi sanoo sen

ihan suoraankin. Lintu ilman siipiä ei lähe enää

lentoon. Niinkuin lintukin, mäkin putoan.

Ja mä putoan ihan vitun kovaa.

Kaks viikkoo jo uniongelmia, ahdistusta.

Vihaan poskiani, melkein kaksoisleukaa.

Vihaan mun isoa nenää. Vihaan läskejä reisiä

ja takapuolta. Mun täytyy rankaista itteeni.

Täytyy ottaa niskasta kiinni ja ruveta liikkumaan.

Tää kroppa on kaukana hyvästä.

Kaikki ajattelee, että oon tosi terve ja hyvinvoiva.

Ja paskat. Kumpa edes joku yrittäis saada mut

tajuamaan kuinka sairasta tää kaikki on.

Mutta ei, ei tarvii. Oon ihan terve.

Kaikki on hyvin. Älkää huolehtiko.

Mulla on vaan huono päivä. Oon vaan

nukkunu huonosti. Paljon pieniä ärsytyksen

aiheita jotka kasaantuu yheks isoks möykyks.

Kaikki on hyvin. Oon ihan terve. Älkää huolehtiko.

VITTU MITÄ PASKAA! Oikeesti.

-Iso Runotyttö-

Oh, I need the darkness...

''Oh, I need

The darkness

The sweetness 

The sadness

The weakness

Oh, I need this''

''Maybe we were meant to be lonely,lonely

Maybe we were meant to be on our own

Loneliness has always been with me, with me

But maybe we don't have to be all alone''

''I'm bleeding out 
So if the last thing that I do 
Is bring you down 
I'll bleed out for you ''

''Oh you tell me to hold on 
Oh you tell me to hold on 
But innocence is gone 
And what was right is wrong ''

old lies, same lies...

Arkistojen kätköistä:

''Tänää ollu eka TET-päivä, meni siellä keittiöllä ihan jees, vaikka söin koko kuuden tunnin aikana yhen puolikkaan sämpylän. ''

''ihan ku mun pään sisällä olis joku olio joka käskee mun olevan syömättä, käskee oksentamaan yms. mut sitte toinen puoli, se oikee Runotyttö haluais vaan nauttia syömisestä, se rakastaa sitä!''

''Mulla oli maaliskuussa sellasta, et mä en syöny oikeesti mitään ruokailussa ja noi alku haukkuun mua huomionhakuseks, no sen takia koulussa syön ees vähän et ne ei kuittaile mulle mitään, ja se ahdistaa ku se on tavallaan painostusta siihen syömiseen D:''

''Talvella vedin kaks kertaa yliannostuksen buranaa, mut vanhemmat ei huomannu mitään. Nyt oon kuitenki parantanu tapani, mut silti noi pillerit pyörii laukussa mukana...''

''Matikantunti ei ollu yhtään kiva. Mä oikeesti tykkään matikasta, mutta yks mun luokan poika istuu mun takana. Aluks se alko tökkimään mua selkään jollain lyijykynällä. Pikkasen sattu. Loin siihen useemman kerran murhaavan katseen, mutta se ei auttanu. Sitten mä vaa huudahdin sille et nyt loppu. Matikanope onneks ymmärsi mua ja siirsi sitä poikaa kauemmas musta. Sit se poika vaan sano: "hyvä vaan, en mä TON vieressä oiskaan halunnu istua". Ei oikeen naurattanu sillä tunnilla.''

''Itken joka ilta/yö itseni uneen, joka aamu tekee mieli vaan jäädä nukkumaan. Ikuisesti. Se tunne kun pyörryt kolmatta kertaa yhden viikon aikana. Se tunne kun vanhemmat vaan huutaa. Se tunne ku oon iha helvetin yksin! Se tunne ku epäonnistun ihan kaikessa. se tunne ku yrität kertoo syömisongelmista kavereilles (ex kaverit...) ja haluisit apua, nii ne haukkuu sut iha täysillä huomionhakuseks ja jättää sut yksin!''

''Mä haluun olla kipee, haluun vaan nukkuu koko päivän! Mieti, et vähä ennen joulua, 3 mun luokkalaista tyttöö kirjotteli pulpetteihin ja sellasiin pahvilaatikoihin ja iha kaikkialle kemian tunnilla et: " Runotyttö on hullu, (etunimi sukunimi) on hullu...."''

''Mä en pysty luottaan kehenkään. En edes itseeni. Tää kaikki on vaan yhtä tuskaa. Ihan oikeesti 
mä mietin et mitä ihmettä mä täällä teen vielä!''

''suututin mun kaverin, vittuilin yhelle, mä vaan lihon... siis vittu mä en jaksa enää, mä 
en pysty, en muista koska oisin viimeks itkeny näin paljon. mä oon taas pyörtyilly, 
menettäny otetta elämään, oon liian heikko luovuttaan''

Tänään palasin näiden asioiden äärelle. 

Rupesin miettimään, että mikä tilanne tällä

hetkellä oikeasti on. Voin sanoa olevani

vahvempi kuin pitkiin aikoihin.

Ainakin fyysisesti.


 39kg-->57kg.

Ihan hemmetin iso harppaus.

Melkein 20kg lisää. Ei se oo ihmekkään

että ahdistaa aivan helvetisti.

Toivon, että joku päivä vielä hyväksyn

itseni just sellasena ku oon.

Vielä se vaatii harjotusta, aivan

hiton paljon. Mutta mä pystyn siihen.

Ja te muutkin jotka kärsitte samoista

jutuista nii tuutte pääseen niistä ajatuksista

eroon. Antakaa elämälle mahdollisuus.

Niin mäkin yritän!

<3: Runotyttö

I feel so alone..

"Nämä ovat ikuisia hetkiä
Ajan lyhyitä välähdyksiä
Kun hän mittaa kattoa katseellaan
Kääntyy jälleen vuoteellaan
Ja laskee
Sekunteja suunnilleen
Hän laskee
Yönsä aamuvarhaiseen

Ei yksinäinen unta saa

Vaan valvoo vuoteellaan

Hän kellon käyntiin koettaa viimein nukahtaa

Ei yksinäinen unta saa

Vaan ajatukset seuraa toisiaan

Kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa."

Illalla on vaikea nukahtaa.

En tahdo, että uusi päivä 

lipuu hiljaisten laulujen satamaan.

Toivon, että saisin itseni katoamaan.

Olo tuntuu yksinäiseltä.

Puren huulta jotten löisi itseäni.

Pelasta itsesi, pelasta.

Heikkoutes on sun tuomio.

Sulla on jo kahleet käsissäs.

Ei susta voi tulla mitään.

Tyttö epäonnistunut.

-Runotyttö-

Just need a hug...

Häpeän itseäni.

Eräs ilta keksin kuinka terävä

terottimen terä oikeastaan onkaan.

Se on sopivan pieni kuljetettavaks 

laukussa ja sopivan pieni että sillä

voi leikkiä tunnilla muiden huomaamatta.

Paitsi jos teet kunnon vertavuotavan 

haavan ja vierustoverisi kysyy että

mitä sulla on kädessä.

Hävettää tunnustaa tää, mutta

on vaan pakko olla rehellinen.

Tarvitsen halin. Kärsivällisen kuuntelijan.

En sais valittaa, jos en mitään tee asioiden

paranemisen eteen. Joskus olis vain helpompi

pyytää apua kunnolla. Huutaa, itkeä ja näyttää

ne arvet. Mutta vaikeampaa helpompaa on

olla hiljaa ja antaa niiden olettaa mun olevan

kunnossa. Tarvitsen halin.

Epäonnistunut. Unohtunut. Aina suuna päänä.

Puhuu liikaa itsestään. Ruma. Kelpaamaton.

Ei tarpeeksi hyvä. Tylsä. Rasittava. Valittaa

liikaa. On ilkeä. On tahditon. KELPAAMATON.

Miksi en kelpaa kellekkään? Miksi valehtelu

on niin helppoa? Miksi olen kylmä ja ajattelematon

persoona?

-Runotyttö-

-Jätin sanan pieni pois, koska yksinkertasesti

se sana ei kuvaa mua tällä hetkel mitenkään-

Motivation...

      

Olo on mitätön, tarpeeton.

Samaan aikaan tuntee olevansa

elossa. Tuntee että tästä vielä

noustaan. EI enää kolmatta vuotta

samaa paskaa. Nyt sen on loputtava.

Nuku kunnolla, syö, liiku.

Tee läksyt, harjottele tutkintoon.

Harjottele musatietoo, lue kokeisiin.

Tee ruotsin suullinen esitelmä.

Älä mene paniikkiin, älä stressaa.

Hoida asiat kunnolla.

Älä välitä painon noususta.

Nauti elämästä, älä valita.

Hymyile vaikke hymyilyttäs,

se muuttuu vielä oikeeks hymyks.

Ota pyörä esille, pyöräile ja hanki

kunnon kroppa ilman laihdutusta.

Syö jäätelöä ja parane flunssasta.

Sä pystyt siihen kaikkeen.

Nyt et oo laiska, et oo saamaton.

Sä pystyt oleen energinen.

Pystyt tekeen tän kaiken.

Tässä sitä tsemppaan itseäni.

Koska käännän kaiken toisinpäin.

Väärinpäin, nurinkurin, väsynyt.

Nyt sitten otan itseeni niskasta kiinni

ja hoidan asiat kuntoon. Päivä kerrallaan,

mitään tehtäviä ei jätetä myöhemmäks

vaan ne tehdään ajallaan.

-Melkein motivoitunut Runotyttö-

Don't let me fall...

Itkua, kipeilyä ja yleistä sekoilua.

Ei tän näin pitäny mennä.

Tulkaa joku pelastaan, älkää

antako mun hukkua.

Pelottavaa tajuta kuinka hyvin

mun kulissit toimii.

Vain muutama huomaa tän

kivun. Tän alkaa pikkuhiljaa

oppimaan.

-Runotyttö-

These battle scars...

Raskaat silmäluomet, välillä ei edes halua olla olemassa. Tää asia on liian hankala selittää. Oon pahoillani kaikesta huolesta, kaikesta paskasta mitä oon aiheuttanu mun läheisille.

Neljänkymmenen kilon paikkeilla pyöriminen ei oo tervettä. Silti kaipaan sitä aikaa. Selailin tänään vanhoja kuvia ja mietin että voi paska, en halua painaa näin paljon. Olen läskiläskiläski. Paino vaan kasvaa ja oon ruma sekä sisältä että ulkoa. Hitto.

Miks ihmiset osaa hämmentää aina niin paljon. Tulee aina vaan uusia ja uusia ihmisiä jotka hämmentää. Mietin liikaa asioita, ihan oikeesti. Paskon ystävyyssuhteita, kaverisuhteita, alkavia ihmissuhteita... Joskus teen sen tietosesti. Yleensä tiedostamatta. Ihan pienetkin asiat saa mut niin pois tolalta etten enää kestä jonkun ihmisen lähellä oloa. Tuntuu ettei mua ymmärretä. Enkä mä ymmärrä muita.

Kaduilla kulkiessa ääni pään sisäs käskee hyppään autotielle, junaradalle, sillalta alas, ihan mitä tahansa. En halua olla olemassa, en halua kuolla. Tää elämä ei vaan toimi mun kohdalla. Nyt tarvii halin, tai vaikka miljoona. Tarviin ihmisen joka haluaa istua mun vieressä sillon kun ahdistaa. Loppujen lopuks varmaan työnnän sen ihmisen kaus mun luota. Anteeks kaverit, en mä halua työntää teitä poies. En todellakaan. Arvostan sitä että jaksatte tätä kaikkee paskaa. Ymmärrän myös jos ette enää jaksa mua ja tätä päähässäkkää. Sanokaa se suoraan. Oikeasti suoraan.

-suuri runotyttö-