Mun sisäinen perfektionisti nostaa päätään. Ja kun luulin, että se vaihe oli jo ohi, mutta nyt se palaa entistä pahempana. Tunnistin sen taas liian myöhään. Ehkä tää onkin enemmän luonteenpiirre kuin ohimenevä vaihe.
Saatatte saada musta sellasen kuvan että oon tosi huoleton. "kyllä kaikki järjestyy", "pääasia että tästä selvitään". Kyllä mä näitä teidän kohdalla tarkoitankin. Toivoa on jäljellä, kaikkea ei tarvitse ottaa näin vakavasti.
Sitten taas kun tullaan oikeesti mun kohdalle niin totuus on toinen. Saatan kehua olevani tyytyväinen (esim. kirjoitustuloksiin), mutta tosiassa haukun itseäni. Haukun siitä etten osannut. Olishan mun täytynyt osata paremmin. -olishan mun pitänyt tietää-.
En tiedä kenelle tahdon todella näyttää. Ehkä tahdon näyttää kaikille, kuinka olen päässyt haukkujen ja kaiken paskan yläpuolelle. Eniten kai haluaisin riittää itselleni. Mutta en voi riittää ennenkö olen täydellinen. Jokaisessa asiassa.
Miksi en siis saa parannettua tuloksiani? Ehkä täytyy pikkuhiljaa alkaa myöntämään itselle, että todella olen sairas. Etten voi olettaa itseltäni samaa kuin muilta.
Tiedättekö sen tunteen, kun vanha bestis hehkuttaa yo-kirjoitusten laudatureista ja onnistuneista koreografioista ja täydellisestä hymystä. Ja sä katsot itseäs ja mietit mitä oot saavuttanut elämässäs. Vuosi vuodelta pahenevan olon. Enemmän elinikäisiä arpia. Oot pilannut monen monta ihmissuhdetta.
Täytyykö mun aina esittää vahvaa? Sitä joka ei välitä vaikka muut lyttäis. "Hah, ei ne soinnut ees oo vaikeet!". Mutta mulle on ja siks ei tekis ees mieli soittaa enään. Ei tekis mieli enää kuulua tohon kurssiin. Koska MÄ EN OSAA MITÄÄN.
Mikään ei onnistu. Esitän energistä. Yritän miellyttää kaikkia ja lopulta en miellytä ketään. Tekis mieli katkaista muutama kaverisuhde kokonaan. Ehkä siks, että se ei oo enää entisellään.
Mikään ei oo entisellään. Mikään ei onnistu. Mikään ei riitä. Enkä jaksais enää käydä terapiassa. Eka käyntikerta ja mä en jaksa enää.
Olen kateellinen. Kateellinen teille jokaiselle jolla on joku, jonka kainalossa olla. Jokaiselle jonka ei tarvitse tänäkin yönä nukkua tyhjässä ja kylmässä sängyssä.
Katkeruus ei vie mihinkään, mutta miten siitä pääsee eroon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti