Tää saattaa vaikuttaa, että kirjotan kaks tekstiä yhden päivän aikana. Tosiasiassa kuitenkin toi toinen postaus on eiliseltä, mutta jouduin sitä korjaileen koska _hemmetin_ yliviivaus jota en saanu poies. Joten tässä siis OIKEA postaus tältä päivältä.

Äiti käskee noukkimaan eteisen lattialta likaisen sukan. Sen sukan jossa on reikiä, sen jolla ei ole paria. Yksinäinen, hylätty, arvoton tyttöressu joka on hylätty yksin jääkylmälle lattialle. Unohdettu UNOHDETTU unohdettu. Vaikka tänäänkin niin moni lohdutti, halasi, oli turvana. Silti olin yksin tilanteessa. Kukaan ei estänyt kun vedin kengät jalkaan ja lähdin kävelemään jäiselle pihalle. Polkua pitkin, polkua pitkin. Kukaan ei juokse perään, mitä oikein odotat? Kävelet takaisin kylmissäsi, posket suolaisia kyyneleitä täynnä. Eikä ne kysy minne katosin. UNOHDETTU.
Opettaja huolestuu, antaa aikaa. Ystävä istuu vierellä, lohduttaa. Yritän koota itseni ja lähteä tunnille. Halaus on kuitenkin liikaa. Kyyneleitä taas silmissä ja hetki lisää rauhoittumista. Nyt lähden, en halaa. Muuten kyyneleet taas takas palaa. Ne katsoo huolestuneesti, mutta kohta unohtaa. Tuo tyttö taas nauraa ja hymyilee. Ei mitään ongelmaa. UNOHDETTU.

''Et saa syödä vitun läski. Runotyttö et saa''. Tuloksena kuitenkin liikaa leipää, salaattia, suklaata, kinkkupiirakkaa. ''Miks et osaa ottaa ruokaa kohtuudella?''. Pitäisi olla laiha. Miksen pysty? Miksen pysty? Epäonnistunutepäonnistunut. Vaikka 2kg onkin paino laskenut, se ei silti riitä. Koska sitten? Koska se riittää?