Tyhjää seinää tuijotan.
Antaa kaiken kadota,
en jaksa pitää kiinni.
Herään silloin kun maailma lopun saa.
Kuullaan kuinka huutaa maa.
Sydän on vankina, pää pieni vankila.
Pakko päästä pois.
Mustelman saa
katseesta, huudosta viis.
Turtunut jo
kipujaan on kantamaan.
Suuressa vaarassa
hänen sielunsa on,
kun on ihoton.
Toivon aamulla, että ois ilta,
jotta saisin nukkua vain.
Huolet tuntuu niin rasittavilta.
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tälläistä nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
tahdo jaksaa enempää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti