Oonko mä tarpeeksi hyvä? Oonko sitä itselleni? Oonko
mä sitä muille?
Mä en tiedä sitä, en todellakaan.
En tiedä minne pyrin, se mulla ehkä onkin se isoin
ongelma.
Mä en haluais satuttaa ketään, silti teen sitä kokoajan.
Mä yritän parhaani, mä todellakin yritän.
Tuun varmaan ikuisesti muistaan tän lauseen:
'' Hei, jos sä et rupee liikkun enemmän nii
oot kohta kauhee pullukka''.
Mut hei, mä oon jo antanu sen anteeks.
Itelleni en pysty viel anteeks antamaan.
Oon ollu liian heikkona liian pitkään. Siihen tunteeseen
turtuu liian helposti. Joskus haluais itkee mut kyyneleet
ei tuu ja sit ku ei haluais nii sit pisarat valuu poskille.
Elämä, mä oon tulossa, oothan vastassa.
Itken ja nauran samaan aikaan. ''Mikä mua vaivaa?''
Pakko pysyy vahvana. Ei saa seistä enää siinä
kuilun reunalla. Vaihtoehtoina on se et kävelee pois
tai se et tippuu alas. Ja mä oon tehny ratkasevan
päätöksen. Saatte sen kyl pian huomata, että
kumpi on kyseessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti