without a word...

Oothan hereillä? Oothan siellä? 

Tarvitsen sua älä nukaha vielä.
Mua itkettää.
Pitäs painaa tyynyyn pää.
Oon hukassa, ajatukset poissa.
Murtunut elämän kivikossa

 

  Mä hajoon päivä päivältä,
rikkoudun joka sekunti enemmän.
Oon hukassa itseltäni.
Kipu painaa sydäntäni.
Kuule ystävä, oot paras,
Mulle ihan hirmuisen rakas.

Tärisen ja mua pyörryttää.
Miks tuli takas kaikki tää?
Siellä jossain kaikki on paremmin.
Lähtisin sinne jos oisin vahvempi.

I'm losing my mind

Välillä tuntuu että pää hajoo.

Oon syöny koko päivän:

nakkia, spagettia, suklaata, sipsiä,

jäätelöä, banaania, omenaa....

Nyt mulla on tosi ällö olo!

 Pää alkaa oleen tyhjä sanoista.

Tää kaikki tuntuu niin hullulta.

Sisko kysy että minne mun maha on kadonnu.

Hei oikeesti, nythän mä oon sitä kasvattanu ihan

sairaasti.

 Liian tyhmä tajutakseen järkipuhetta.

Mä oon aivan hukassa itseni kanssa, oon

omissa ajatuksissa.

Tänään taas meinasin pyörtyä. 

 Haluan olla se iloinen ja puhelias tyttö,

myös muutenkin kun vaan pintapuolisesti.

En osaa elää tässä hetkessä, miten

se voi olla niin vaikeeta?

 Haluaisin olla urheilullisempi, 

haluaisin että osaisin elää

terveellisesti. Turha toivo, idiootti.

Kipeet ajatukset tulee mieleen.

 

Viimesin viilto on syksyltä. 

Toivon, että pystyn pitään pintani

sen verran, että se jäis oikeesti

viimeseks. Se on niin tyhmää.

Mut sillä hetkellä kun sen tekee,

nii ei sillon tajua että ei oo järkevää.

Sillon on jo niin sekasin ettei sitä

tajua.

  Enää todellisuutta ei saa juosta karkuun.

Se täytyy kohdata silmästä silmään.

Se on hankalaa, mutta se tulee

vielä onnistumaan.

Mä tuun pääseen näistä ajatuksista

eroon.

 

 Jos joku sanoiski noin: 

Don't you cry tonight
I still love you baby
Don't you cry tonight
Don't you cry tonight
There's a heaven above you baby
And don't you cry tonight

Sometimes i feel insecure, so unsure

but i know i will make it

 

Am I good enough?

Oonko mä tarpeeksi hyvä? Oonko sitä itselleni? Oonko

mä sitä muille? 

Mä en tiedä sitä, en todellakaan.

En tiedä minne pyrin, se mulla ehkä onkin se isoin

ongelma. 

 Mä en haluais satuttaa ketään, silti teen sitä kokoajan.

Mä yritän parhaani, mä todellakin yritän.

Tuun varmaan ikuisesti muistaan tän lauseen:

'' Hei, jos sä et rupee liikkun enemmän nii

oot kohta kauhee pullukka''.

Mut hei, mä oon jo antanu sen anteeks.

Itelleni en pysty viel anteeks antamaan.

 

Oon ollu liian heikkona liian pitkään. Siihen tunteeseen

turtuu liian helposti. Joskus haluais itkee mut kyyneleet

ei tuu ja sit ku ei haluais nii sit pisarat valuu poskille.

Elämä, mä oon tulossa, oothan vastassa.

 

Itken ja nauran samaan aikaan. ''Mikä mua vaivaa?''

Pakko pysyy vahvana. Ei saa seistä enää siinä

kuilun reunalla. Vaihtoehtoina on se et kävelee pois

tai se et tippuu alas. Ja mä oon tehny ratkasevan 

päätöksen. Saatte sen kyl pian huomata, että 

kumpi on kyseessä.

 

 

 

People help the people...

Joululahjana wii ja wii fit. Täydellistä.

Pelannu ihan liian monta tuntia sitä eilen ja tänään.

Nukahin varmaan vasta viiden maissa.

Ei tullu jouluruokaähkyä! Ruokahalu liian hyvä..

Hehheh mulle saa nauraa: päätin että alan kuntoilemaan

kunnolla tolla wiillä. Mulla on aivan järkyttävän huono kunto!

Nyt asioihin todellakin tulee muutos.

P.S. wii fit sano, että mä oon normaalipainonen. Jeejee.

Voi kuinka ees yks hali vois saada niin iloseks.

Tiedän, mä oon todella todella läheisyydenkipeä.

Mä aion tulla vahvaks, niin vahvaks ettei mua muserreta.

Että mä oon itsevarma, että MÄ OLEN KAUNIS.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Saatte kohta nähdä todellisen Runotytön.

Hei, mulla on pitkästä aikaa hyvä fiilis! Mä uskon

tulevaisuuteen. Aina ku oon tänne kirjottanu mun

ahdistuksesta nii heti se on helpottanu. Toivon, ettei

kukaan jota nää tekstit ahistaa lue tätä.

Kaikki kääntyy viel parhain päin!

<3: Pieni runotyttö

I would teach my feet to fly...

Esirippu aukeaa. Mä astun näyttämölle.

Yritän saada suuni auki. Kertoa ensimmäisen repliikin.

Kertoa, etten enää jaksa.

Jalkani pettävät alta, tunnen kuinka kaadun.

Muut näkevät vain sen hieman eksyneen, hymyilevän tytön.

Jos edes kerran sais sanottua sen ääneen.

Ettei enään jaksa, että lakkaa toivomasta.

Jos edes kerran voisi purkaa ulos sen kaiken.

Hei, mä pidän yllä hemmetin vahvaa kulissia.

Sen mä osaan. Edes sen mä osaan.

Tää kaikki alkaa murentua. Pelissä elämät alkaa loppua.

Hei, auttakaa mua! Mitä mä teen? Kuka mä oon?

Joku kylmä on kietoutunu mun ympärille. Yritän

pyristellä.

EN PYSTY. Huomenna taas sama hymy, mä oon niiden

mielestä ihan hemmetin onnellinen ihminen.

Haluan olla taas se sama onnellinen tyttö, joka olin taas syksyllä.

Joka päivä se kuitenkin menee taas kauemmaks.

Oon hukassa, totaalisesti. Auttakaa mua, mä vajoan!

Mut hei, mähän kestän aivan kaiken, mä oon voittaja.

Samaa valhetta, samaa taas. Samaa juttua mitä valehtelen

jopa itelleni.

Oon väsyny. Aamulla kaikki on kuitenkin taas paremmin.

Varsinkin kun kyseessä on jouluaatto.

Rakkaita ihmisiä, se tunnelma ilmassa.

Mä haluan edes yhden päivän vaan olla. Ettei tarvi ajatella.

Hyvää Joulua kaikille<3 (tuskin kukaan tätä lukee..)

<3: pieni runotyttö

What doesn't kill you makes you stronger...

Eilen oli joulukirkko. Aamulla säätöä bussien kanssa.

Oli vaikea herätä, ois vaan halunnu kääntää kylkeä.

Kiitos ihanaiset, joululahjat oli ihania!<3

Huomaa, että aletaan jo tuntee toisemme tosi hyvin

ku sain lämpöset sukat ja toiselta kaulahuivin.

Rakastan kaikkea neulottua. Mulla on aina kylmä.

Oon todellinen vilukissa. Söin eilen yhden lämpösen aterian.

Tänään oon siivoillu ja paketoinu joululahjoja.

Mun tekee mieli mennä juoksemaan, mutta

siellä on liian kylmä. Mulla on jo sisälläki

kylmä. Jääprinsessa, just joo.

Tänään oon syöny vaan kerran, koska heräsin

vasta ruualle. Ei oikeestaan ees oo nyt nälkä.

Tosin, oon syöny muutaman suklaan. Mietin

maanantaita. Jouluaatto. Miten mä selviän?

Ahdistaako se ruuan määrä liikaa?

Juoksin torstaina liikuntatunnin jälkeen kentän

ympäri ihan täysiä. Hengästyin siinä ihan liikaa.

Mut se juokseminen tuntu ihanalta. Sai purkaa

viimesenki stressin pois. Tunsi ittensä vapaaks.

Kerrankin.

Mutta kyllä tää tästä. What doesn't kill

you makes you stronger. Mä en oo luovuttaja!

Light on my heart, light on my feet..

Tää päivä on ollu yhtä vuoristorataa.

Matikan uusinta, enää ei sitä tarvi stressata.

Soitinyhtye tunnilla mua huippas ihan oikeesti

jtn 45-60 min. Jäätävää. En sit uskaltanu ruveta

soittamaan etten oikeesti pökertyis sinne lattialle

ja samalla rikkoisin opettajan viulun.

Jotenki oon muutenki tosi epävarma soittamaan

tuolla koulussa viulua, oon niin huono.

Tänään oli kuntotestit. Hirveetä! Mun kunto

on aivan järkyttävän huono. Siis hyvä jos oikeesti

saan 6 kuntonumeroks.

Päätin, että alan kuntoilemaan.

Lomalla kuitenki vaan istun sohvalla ja syön.

Siis ihan oikeesti mulla ei oo yhtään lihaksia.

Mä pakkasin tänään puita varmaa jtn 45 minuuttia.

Ainaki kaloreita palo..

Käytiin tänää kaverin kans Linkosuolla.

Join kaakaoo ja söin sellasen aprikoosiwienerin.

Ällöttävää, siis se oli ihan liian makeeta.

Tykkään makeesta, mut toi oli liikaa.

Siis mitä ihmettä? Mun paino ei oo ollu sitte alkusyksyn

jälkeen näin pieni haha, ''pieni''. Oon ihan normaalipainonen

 No, tiedämpähä ainaki, että paino voi vaihella jtn 3kg päivässä.

Päivästä jäi kuitenkin yllättävän positiivinen fiilis.

On jotenki ollu helppo olla. Ei voi ku kiittää

siitä, että mulla on niin mahtavia ystäviä!

-Simple plan-Good Charlotte-Simple plan-

P.S. ''PAETAAAAN'' ja '' Voisitsä olla mun Pokemon?'' :D

 

Do you love me even with my dark side...

Tyttö  joka halusi olla kaikinpuolin täydellinen.

Tyttö  joka on aivan rikkinäinen.

Tyttö  joka päätti laihduttaa.

Tyttö  joka yrittää löytää onnensa takas.

Tyttö joka rakastaa ruokaa.

Tyttö jolle ruoka on vihollinen.

Tyttö joka osaa rakastaa oikein kunnolla.

Tyttö joka välillä tuntee olevansa näkymätön.

Välillä on päiviä ilman ahdistusta.

Välillä kaikki menee päin puuta.

8-9 luokkien välinen kesä oli kaikista vaikein, nyt lukion ykkösellä oleva tyttö yrittää eheytyä kokonaan. Mieleen on jättäny ongelmat jälkensä, mutta ne pikkuhiljaa häviää. Blogini on tapani purkaa ahdistuksen ja stressin tunteita. Tämä on avain kohti vapautta!