Tämä polku ei johda hyvään...

Aamu lähti hyvin. Iltapäivällä sorruin läskistelemään. En saanut edes aikaiseksi harrastaa liikuntaa. Vittusaatana.


Juuri kun olin valmis uskaltautumaan puhumaan kehonkuvastani, terapeutti päätti ilmoittaa, että tämä oli viimeinen tapaamisemme. Juuri kun oli alkanut luottaa. Juuri kun oli toipunut tuosta ikuisesta pallottelemisesta.


Ahdistaa ajatuskin mennä pitsan ihmemaahan Italiaan. Jeah, läskipossu, lihoppa vielä vähän lisää!!


Kiemurtelevat kädet vainoo. Ne kietoutuu kaulalle, eikä päästä irti. Ne kituuttaa hengissä. Antaa vain sen verran ilmaa että juuri ja juuri pysyy hengissä. Ne saa anomaan armoa. Armoa ei tipu.