Minun tarinani...

Varoitan, teksti on todella pitkä. Tässä on kuitenkin paljon syitä, joiden takia minulle on kehittynyt masennus/syömishäiriö. Nämä ovat kuitenkin osasyitä, enkä tuomitse ketään. Kiusaajani ovat selvästi voineet pahoin ja toivon heille tällä hetkellä pelkkää hyvää. 

Olin pienessä 24 oppilaan ala-asteessa. Siellä oli pakko tulla toimeen kaikkien  kanssa. Joskus kun menin riitoihin kavereideni kanssa niin he tekivät koulussa oloni lähes tuskalliseksi (tai niin ainakin silloin ajattelin) kuukauden ajaksi.  Riitelimme kavereideni kanssa todella usein, pienistäkin asioista. Olimme erilaisia yksilöitä jotka täydensivät toisiaan. Sain kuitenkin elää onnellisen ja turvallisen lapsuuden. 

Puhuimme innoissamme seiskaluokalle menosta. Puhuimme elämän rankoistakin kokemuksista oikeasti ymmärtämättä niitä kunnolla. Olimme innoissamme siitä, että tutustuisimme uusiin ihmisiin, mutta emme silti hylkäisi toisiamme. Ensimmäinen kuukausi yläasteella tuntui aivan mahtavalta. 300 oppilaan koulu tuntui hurjan isolta. Olin onnellinen hetken. Minulla oli mahdollisuus löytää vielä enemmän ystäviä.

Syksyn edetessä kuitenkin ystäväni alkoivat etääntyä minusta tai minä heistä, miten sen nyt haluaa ottaakkin. Eräs uusi tuttavuutemme alkoi puhua pahaa minusta selän takana. Hän sai muut kääntymään minua vastaan. Sain kuulla jatkuvasti kommenttia itsekkyydestäni ja rumista vaatteistani.

Minua pidettiin todella outona. En sopeutunut mihinkään porukkaan hyvin. Olin ujo ja epävarma ja siksi porukassa todella hiljainen. Olin siskoni ja hänen ystäviensä kanssa todella paljon, sillä he huolivat minut mukaan (yleensä). En silti päässyt joukkoon. Seiskaluokan keväällä tutustuin erääseen siskoni ystävään ja itkinkin kevätjuhlassa siskoni ja muiden hänen porukkaansa kuuluvien poislähtöä. Tänä vuonna tein myös ensimmäiset viillot tajuamatta oikeastaan mitä tein.

Kasiluokan syksyllä eräs vanha ala-asteystäväni alkoi olemaan minun kanssani enemmän. Meistä tuli lähes parhaat ystävykset. Kaksi meidän luokkalaista tyttöä (se joka oli käännyttänyt muut

minua vastaan ja pitkäaikaisin lapsuudenystäväni) alkoivat toden teolla kiusata minua ja ystävääni. Olimme todella ahdistuneita tilanteesta. Välillä jopa riidat kärjistyivät ja juoksimme luokasta pihalle tai menimme itkien kuraattorille. Samaan aikaan muutkin luokkalaiseni alkoivat haukkumaan minua vielä enemmän.

Välillä kiusaajat olivat meille todella ystävällisiä (se oli todellista näyttelemistä). Silloin uskoin heille suurimmatkin salaisuuteni. Olin liian hyväuskoinen, kerroin todella henkilökohtaisistakin asioista ja sitten sainkin kuulla kuinka idiootti olen. Heidän kanssaan joinkin ensimmäisen kerran kännit. Pääni meni todella helposti ja nopeasti sekaisin. Paha oloni purkautui sillon hysteerisenä itkuna ja kännipuheluina silloiselle ihastukselleni. Loppujen lopuksi hoin itselleni ja muille jotka olivat juomassa kuinka läski olen ja tungin sormet kurkkuun ja oksensin.

Aamulla havahduin ja pelästyin mitä olin tehnyt. Sain kuulla monta viikkoa muilta tytöiltä kuinka idiootti ja känniääliö olin. Tuolloin  itsetuntoni oli jo aivan romuttunut. Thaimaanloma 2011 tammikuussa: ruokailurytmi oli yleensä 2x päivässä olevat aamiais- ja illallisbuffet. Söin sillon vielä paljon, mutta lomalta palatessani tajusin kuinka helppoa on syödä vain muutaman kerran päivässä. En osannut enää syödä normaalisti. Itsetuntoni huonontumista siivitti ystäväni laihdutus, jatkuva puhe siitä ja kommentoinnit minun pyöreydestä (47kg/166cm).

Aloin laihduttamaan toden teolla. Halusin onnistua edes jossain. Ajattelin, että kelpaisin jos laihtuisin. Keväällä porukka jossa liikuin koulussa huomasi ongelmani, yritti pakkosyöttää ruokailuissa ja saivat oloni ahdistuneemmaksi. Aloin joutua kierteeseen yhä syvemmälle ja kerran jopa minut passitettiin terveydenhoitajalle, joka sitten soittikin kotiini. Vanhempieni reaktio oli yhtä pyörremyrskyä. Kesällä kävin kerran äitini kanssa koulun mielenterveystyöntekijällä, mutta selitin kaiken johtuneen koulustressistä ja asioiden olevan paremmin. Todellisuudessa tilanne oli paljon pahempi. Olin laihtunut lähes 7kg puolessa vuodessa. 

En muista tuosta kesästä lähes mitään muuta kuin ensimmäisen seurustelusuhteeni, pahan olon ja  kylmyyden. Ysiluokalla onneksi pahin kiusaajani  vaihtoi erityisluokalle ja luokkahenkemme parani. Silti sain kuulla jatkuvasti negatiivisia kommentteja luokkalaisiltani. Aloin tajuamaan minulla olevan oikeasti pahoja ongelmia. Viiltely oli pahentunut ja paino oli huiman alhaalla. Jonkin ihmeen kautta pääsin kuitenkin ylös kierteestä. Omat jalkani alkoivat pikkuhiljaa kantamaan.

Nyt lukion toisella luokalla ollessani voin todeta syömishäiriön näkyvän enää satunnaisina ajatuksina. Olen löytänyt upeita ystäviä jotka ovat auttaneet minua hyväksymään itseni. Itsetuntoni/itsevarmuuteni on parempi kuin koskaan aiemmin. Masennus sekoittaa tällä hetkellä päätäni, mutta ahkerasti taistelen sitä vastaan. Vihdoinkin voin tuntea olevani hyväksytty. Viiltelystä olen ollut erossa kohta jo kuukauden ja viikon verran. Enkä voisi olla tyytyväisempi tähän tilanteeseen. Pahaa oloa saa purettua paremmillakin tavoilla.

-Runotyttö-