Ystävien seurassa oon tosi iloinen ja rupettalen kaikkea, mutta heti kun en oo niiden lähellä niin maski häipyy pois. Jäljellä on vaan koppava, hemmetin väsynyt ja itkuinen tyttö. Pelottaa, kun ollaan lähdössä äidin kanssa heinäkuussa kahdestaan lomalle ja ollaan tässä reilun viikon sisällä riidelty jo kolme kertaa tosi pahasti. Ekan kerran otin hatkat, lähdin skootterilla kotoa. Tokalla ja kolmannella kerralla (eli tänään) itkin niin paljon, etten meinannut saada happea. Toisaalta se matka voi olla kokemus, joka lähentää meidän välejä.
Se mitä nykyään teen: makaan sängyllä ja oon joko koneella tai luen kirjaa. Syön jos jaksan. Liikun jos jaksan. Siivoan jos jaksan. Tai no ei se sinänsä jaksamisesta ole kiinni, vaan siitä etten vain kykene.
Niin se taas huutaa
Huutaa mun päähän niitä sen suloisia
ja samalla karmeita asioita
Se lupaa olla ystävä taas
kunhan en jätä sitä enää pois
Se haluaa olla mun kanssa
joka päivä ja jokaikinen yö
Et ota enempää sitä leipää
Otit silti, idiootti
Ens kerralla sä parannat tapas
Game is on again
Se nauraa, hymyilee
Se saa mut tunteen itseni arvokkaaks
ja seuraavassa hetkessä täysin arvottomaks
Herään aamuviideltä ja käyn vessassa
Mietin hetken oonko menny sekasin
En meinaa saada unta enää uudestaan
Mutta aamupäivällä herätessä
Saan tietää nähneeni oikein
Ambulanssi oli mummulan pihassa
Ne vei sen taas sairaalaan
Äiti sanoi viime viikolla
Että näyttää kyllä siltä ettei mummu näe
se ei tuu näkemään mun ylioppilasjuhlia
Ja äiti sanoo, että katsotaan nyt edes
tuleeko musta ylioppilasta
Se saa mut tunteen itseni vielä huonommaks
kuin mitä mä oikeasti olen
En jaksa enää kyyneliä ja tätä kipua
En jaksa ihmisten ivailevia katseita
''SÄ OLET VAAN LAISKA PASKIAINEN''
Ja taas mä itken
Antakaa mun nukkua maailma pois kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti