Olen liian itsekäs, en kuuntele muita.
Suljen silmäni muiden huolilta ja valitan
omista pienistä ongelmistani.
Jokainen paikka jonne meen muodostuu
mulle vihaavaks ympäristöks.
Ne vihaa mua, ne sulkee ulkopuolelle.
Ei ke halua olla mun seurassa, koska
aina oon hiljaa tai sitten valitan.
Miksen osaa olla muuta?
Miksen osaa olla parempi ystävä?
Miksi sattuu kuunnella kun muut
kertovat seurustelusuhteistaan?
En minä ole mustasukkainen, toivoisin
vain löytäväni itsekkin sen onnen.
Ihmisen joka hyväksyisi juuri tälläisenä.
Tai joka auttaisi minua muuttumaan.
Onko minulla liian kovat vaatimukset?
Kelpaako minulle vain paras joka ei välttämättä
edes ole loppujen lopuksi se paras?
Miksi kokoajan on tyhjä olo?
Minulle sanotaan, että minun tarvitsee
hakea apua. Mutta se tarkoittaisi etten
pysty enää pysymään pystyssä itse.
Tämä kaikki on niin sekavaa, että
parempi olisi vain nukahtaa.
Kuinka paljon helpompaa olisi läheisilläni
jos vain nukahtaisin ja lopettaisin
valittamisen kokonaan.
Minusta tuntuu etten ole ansainnut
ystäviäni, näitä upeita ihmisiä.
Olenko tuonut mitään positiivista
heille/heidän elämäänsä?
Tuntuu että kuormitan vain kaikkia.
Minua sattuu satuttaa muita.
Sattuu valittaa ja aiheuttaa pahaa oloa.
Mutta en osaa tehdä muutakaan.
Oisiko kaikille vain helpompaa...?
-Runotyttö-
'
